KYS:n potilaskertomuksessa määritellään diagnoosi näin:
*********************
Hänellä oli kovat pääkivut. Ihmekös tuo sellaisen tärskyn jälkeen. Kipua lievitettiin lääkkeillä. Myös pään hellä hieronta toi jonkinlaista ensiapua. Hän itse laski päiviä operaatioon, jota siinä vaiheessa suunniteltiin onnettomuuden jälkeiselle viikolle. Kiirettä operaatiolle ei ollut, sillä aivojen oli hyvä saada levätä ja palautua ennen leikkausta.
Paras muistikuvani on muutama päivä onnettomuuden jälkeen. Heti mentyämme sinne, Pete sanoi, että "Peru Ruka." Olisin voinut itkeä ilosta ja varmaan vähän tirautinkin. Tämä kahden sanan lause vahvisti sen, että mies oli "kartalla."
Meidän oli ollut tarkoitus lähteä lomalle Rukalle heinäkuun puolivälissä. Pete muisti sen ja halusi, että perun mökkivarauksen! Koskaan ennen en ole ollut yhtä iloinen siitä, että minua pyydetään perumaan loma. Nyt se osoitti, että Pete on kaikesta huolimatta tiukasti kiinni tässä maailmassa. Tuollaisen tällin jälkeen se ei ollut mitenkään itsestään selvää.
Mielenkiintoinen yksityiskohta noista päivistä on se, että hänellä oli pakonomainen tarve tietää paljonko kello on. Parhaassa tapauksessa hän saattoi yhden tunnin sisällä kysyä kolme kertaa paljonko kello on! Ystävällisesti näytimme hänelle joko kännystä tai rannekellosta ajankulun. Peten veli päätti jossain vaiheessa helpottaa pikkuveljensä ajallista tiedonjanoa ja osti hänelle rannekellon! Kiitos Veikolle.
Tässä yhteydessä haluan kiittää asiantuntevaa ja ystävällistä teho-osaston henkilökuntaa. Minusta on vieläkin ihan huikeaa, että teholla mieheni vierellä oli hoitoalan ammattilainen ympäri vuorokauden. Siis että hänellä oli oma henkilökohtainen hoitaja, joka piti huolta siitä, että hänellä oli kaikki niin hyvin kuin vain siinä tilanteessa voi olla.
Me läheiset pystyimme jättämään hänet sinne luottavaisin mielin. Tiesimme, että hän on parhaissa mahdollisissa käsissä.
- S02.11 Kallonpohjan murtuma ja kallonsisäisiä vammoja
- S06.3 Paikallinen aivovamma. Aivoruhje aivorungossa.
- S14.1 Muu tai määrittämätön selkäytimen kaulaosan vamma
- M47.1 Muu nikamasairaus ja selkäydinsairaus.
C5-7 tason spondyloosipohjainen spinaalikanavan kaventuma
- Nielu ei toimi. Letkuruokinnassa.
- Kuulo menetetty. Oikeassa korvassa aivorunkotasoinen vaurio (mitään ei tehtävissa). Vasemmassa korvassa sisäkorvavaurio, suunnitellaan sisäkorvaistutetta.
- Pahat kaksoiskuvat, välillä näkökenttä heittää miten sattuu. Oikeassa silmässä näön hämärtymistä.
- Kovakauluri 24/7
- Oikea puoli kasvoista osittain halvaantunut ja tunnoton
- Pystyy puhumaan yksittäisiä sanoja
- Raajat toimivat eli pystyy liikuttelemaan sekä käsiä että jalkoja. Tosin oikea puoli toimii vasenta heikommin.
- Ajatus juoksee, sairaalamaailman termein "orientoitunut hyvin sekä aikaan että paikkaan"
- Hengittää pääsääntöisesti itse, tosin pienellä lisähapella, happiviiksillä. Välillä happea annetaan tehostetummin maskilla.
*********************
Pete laskee päiviä leikkaukseen
Ensimmäisestä teho-osastojaksosta minulla ei ole jäänyt kovin paljoa mieleen. Päivät olivat niin toistensa kaltaisia. Vierailuaikoja teholla oli kaksi kertaa päivässä, yhteensä kolme tuntia. Vietin tiukasti nuo kolme tuntia hänen seurassaan. Siinä ei sen kummempia "puhuttu", vaan oltiin läsnä ja rakastettiin.Hänellä oli kovat pääkivut. Ihmekös tuo sellaisen tärskyn jälkeen. Kipua lievitettiin lääkkeillä. Myös pään hellä hieronta toi jonkinlaista ensiapua. Hän itse laski päiviä operaatioon, jota siinä vaiheessa suunniteltiin onnettomuuden jälkeiselle viikolle. Kiirettä operaatiolle ei ollut, sillä aivojen oli hyvä saada levätä ja palautua ennen leikkausta.
Paras muistikuvani on muutama päivä onnettomuuden jälkeen. Heti mentyämme sinne, Pete sanoi, että "Peru Ruka." Olisin voinut itkeä ilosta ja varmaan vähän tirautinkin. Tämä kahden sanan lause vahvisti sen, että mies oli "kartalla."
Meidän oli ollut tarkoitus lähteä lomalle Rukalle heinäkuun puolivälissä. Pete muisti sen ja halusi, että perun mökkivarauksen! Koskaan ennen en ole ollut yhtä iloinen siitä, että minua pyydetään perumaan loma. Nyt se osoitti, että Pete on kaikesta huolimatta tiukasti kiinni tässä maailmassa. Tuollaisen tällin jälkeen se ei ollut mitenkään itsestään selvää.
Mielenkiintoinen yksityiskohta noista päivistä on se, että hänellä oli pakonomainen tarve tietää paljonko kello on. Parhaassa tapauksessa hän saattoi yhden tunnin sisällä kysyä kolme kertaa paljonko kello on! Ystävällisesti näytimme hänelle joko kännystä tai rannekellosta ajankulun. Peten veli päätti jossain vaiheessa helpottaa pikkuveljensä ajallista tiedonjanoa ja osti hänelle rannekellon! Kiitos Veikolle.
Tässä yhteydessä haluan kiittää asiantuntevaa ja ystävällistä teho-osaston henkilökuntaa. Minusta on vieläkin ihan huikeaa, että teholla mieheni vierellä oli hoitoalan ammattilainen ympäri vuorokauden. Siis että hänellä oli oma henkilökohtainen hoitaja, joka piti huolta siitä, että hänellä oli kaikki niin hyvin kuin vain siinä tilanteessa voi olla.
Me läheiset pystyimme jättämään hänet sinne luottavaisin mielin. Tiesimme, että hän on parhaissa mahdollisissa käsissä.
Kellonajan tietäminen oli hänelle äärimmäisen tärkeää alusta asti.
Teksti julkaistu todellisuudessa 2.10.2018
Kommentit
Lähetä kommentti