Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos

Edellisessä julkaisussani kerroin pettymyksestäni siihen, että ihmiset eivät uskaltaneet kohdata Peteä. Onneksi oli myös poikkeuksia ja onneksi olen saanut hurjan paljon apua monella muulla tavalla. Olen kiitollinen kaikesta tästä ja tämä julkaisu on omistettu minua auttaneille. 

Julkaistuani hätähuutoni FB:ssä 6.8. sain myös yllättyä hyvin positiivisesti. Eräs Peten (entisen) työkaverin puoliso ilmoitti, että hän voi tulla meille muutamaksi päiväksi ja olla pari päivää Peten kanssa sairaalassa -  jos halusin. Ja halusinhan minä, tottakai! Ihan hassua ja uskomatonta. Olimme tavanneet hänet muutaman kerran jossain juhlissa, mutta muuten emme juuri tunteneet! 

Ja niin hän tuli. Juuri oikeaan aikaan. Minä palasin tuossa vaiheessa töihin ja pystyin hyvällä mielellä olemaan ensimmäiset päivät töissä, kun tiesin, että hän oli Peten kanssa sairaalassa. Iso kiitos Sinulle vielä läsnäolostasi, jos luet tätä tekstiä.  Olet aivan uskomaton. <3

Mutta palataan vielä elokuun alkuun. Vedin itseni tiukoille joka suhteessa. Minä hullu kestävyysurheilija, en voinut enää treenata tässä uudessa tilanteessa, kun aikaa ei siihen ollut. Niinpä kuljin pyörällä sairaalaan ensi alkuun kaikki kolme päivän käyntiäni. Urheilukellossa liikuntaprosentit paukkuivat, kun päiviini ei muuta sairaalassa olon ulkopuolella mahtunut kuin koiran lenkitystä ja hyötypyöräilyä. Kului muutama viikko, kun huomasin, että olin rättiväsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Siirryin suosiolla ajamaan osan matkoista autolla. 

Tunsin äärimmäisen huonoa omaatuntoa myös siitä, että lapsemme joutuivat olemaan niin paljon yksin kotona. Onneksi koulujen alettua tuo yksin oleminen koski enää viikonloppuja. Siksi hälytin kaukana asuvia ystäviämme auttamaan viikonlopuissa. Minulle on ollut suunnaton apu siitä, että joku aikuinen on ollut meillä kotona. Laittanut vaikka ruokaa ja ollut läsnä lapsille. Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet helpottamassa viikonloppujamme. <3

Tässä yhteydessä lämmin ja iso kiitos kaikille, jotka olette jotenkin auttaneet ja olleet tukena. Iso kiitos myös kaikille teille ”lähipiirin ulkopuolella” olleille, jotka olette tarjonneet apua. Teille on ollut kamalan hankala ”keksiä” auttamiskohteita, mutta olen tallentanut teistä palasen sydämeeni siitä huolimatta. Kiitos, että olette tarjonneet apuanne. 

Olen kiitollinen ja onnellinen kaikista näistä:

• Lasten kyyditykset heinäkuussa Mikkeli-Kuopio-Mikkeli välillä. Uskomattoman suuri meille tuntemattomien ihmisten joukko tarjosi kyytiapua. Toki joukossa myös tuttuja.
• Meidän juniorin mukaan otto kesämökeille/mummolaan heinäkuussa. Kiitos Taivaanrannalle kahteen taloon. 
• Naisporukoiden siivoustalkoot ja ruuanlaitto meillä kotona. Kiitos luontokerto ja soutuporukan tehonaiset.
• Maavelaiset: Käyntinne ovat piristäneet Peteä suunnattomasti. Erityiskiitos Päiväpelto 4:en yhteydenpidosta Maaveen. 
• Källitiimi: Kiitos käynneistä ja ”elokuun miesten töistä meillä kotona” 
• OT/RT: käynnit sairaalassa, polttopuut, talvirenkaat. Ilman teitä olisin ollut pulassa. 
• LC: kaikki ne ihanat marjat ja mehut meidän pakastimessa. Love you. <3
• Valmiit ruuat meille (kiitos naapurit ja Erja)
• Auton huolto, kiitos Taivaanrannalle. 
• Kiitos tien toiselle puolelle lääketieteellisten tekstien tulkinnasta sekä erityisesti isosta henkisestä avusta pahimpina päiviä ja tietysti kaikesta muustakin. 
• Kiitos Iinalantielle, että olen ollut lähes vapautettu meidän keskimmäisen harkkakyydeistä koko syksyn ajan. Senkin ajan olen voinut iltaisin olla Peten luona. 
• Ystävät ja sukulaiset, jotka olette viettäneet meillä viikonloppuja. Erityiskiitos Yasulle, joka olet ollut auttamassa jo monta kertaa.
• Erityiskiitos Peten ”ykkösperheelle”: Aunelle, Hannalle ja Veikolle, joiden loputon tuki ja apu on ollut korvaamatonta.
• Erityiskiitos myös rakkaalle ystävälleni Marjolle, joka on tullut Lappeenrannasta meille jo ties kuinka monta kertaa onnettomuuden jälkeen. Olet meillä myös nyt juuri, kun itse olin työmatkalla yön yli. Olet timantti! <3

Ilman teidän kaikkien apua, emme olisi selvinneet tähän päivään. Kiitos. 

Samalla pyydän anteeksi, sillä todennäköisesti olen unohtanut jonkun/jotkut yllä olevasta listasta. Se ei tarkoita sitä, että apunne olisi ollut merkityksetöntä. Ei, se tarkoittaa sitä, että minä onneton hölmö olen työmatkan jälkeen nyt niin väsynyt, että aivot eivät enää kunnolla toimi. 

Millaista apua nyt tarvitsemme?

Nyt marraskuussa arkemme soljuu mukavasti. Käyn/käymme päivittäin Kyyhkylässä Peten luona. Viikonloppuisin Pete todennäköisesti pääsee kotiin päiväkäynneille. Minä olen aloittanut uudessa työssä, joka vaatii jonkin verran reissaamista. Nämä reissupäivät aiheuttavat ylimääräistä päänvaivaa: kuka käyttää koiran ja miten lapset pääsevät Kyyhkylään, jos minä en ole heitä kuskaamassa.

Haluatko auttaa? Ilmoittaudu, jos tunnemme. Luotan, että koirankäyttäjiä löytyy naapurista ja kuskeja tutuista ihmisistä. Tuntemattomien ei tarvitse tässä kohtaa ”vaivautua”.  Mutta kiitos, jos ajattelit, että voisit auttaa. Lähetän sinulle halauksen ja ystävällisen ajatuksen. 

Ota yhteyttä:
messengerillä tai salonenlaura2@gmail.com

Saa laittaa myös wa-viestiä... :)

Teksti julkaistu todellisuudessa 6.11.2018