Elokuun alkupuolella Pete kuntoutus edistyi huimasti. Täysin sänkypotilaana ollut mies saatiin ensin istumaan, sitten seisomaan ja siitä nopeasti myös kävelemään. Vaikka tulevaisuus oli toivoa täynnä, oli elokuussa myös pimeitä päiviä.
Pete oli saanut hengityskanyylin heinäkuun loppupuolella. Kanyyli painoi ja ahdisti häntä vielä elokuun puolivälissäkin. Hän sai monta kertaa päivässä pahoja yskän kohtauksia, jotka eivät ottaneet laantuakseen. Erityisesti poikamme Aapo pelkäsi noita kohtauksia. Hän hävisi vilkkaasti paikalta, kun isä aloitti yskimisen. Pahimpina yskimisajanjaksoina Aapoa oli työläs houkutella sairaalaan.
Hoitajat tekivät minkä voivat helpottaakseen Peten olotilaa ja yskää. Paljoa siinä ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Päivien myötä opimme, että veteen sekoitettu panacod annosteltuna suoraan mahaletkuun hillitsi yskänkohtauksia tehokkaimmin, vaikka ei niistä kokonaan pois päästy. Myös eräänlainen höyryhengitys lievitti kanyylin aiheuttamaa ärsytystä kurkussa.
Toinen äärimmäisen kiusallinen vaiva elokuussa oli jatkuva liman eritys kurkusta/nielusta. Hoitajat eivät millään pystyneet imulaitteella imemään limaa pois sitä mukaan kuin Peten keho sitä tuotti. Onneksi hän pystyi itse yskimään liman pois hengityskanyylin kautta. Hengityskanyylin päässä ollut keinonenä meni autuaasti tukkoon lukemattomia kertoja päivässä. Parhaimpina tai siis pahimpina päivinä keinonenä jouduttiin vaihtamaan kanyylin päähän ainakin kymmenen kertaa.
Jossain vaiheessa joku noheva hoitaja keksi, että jätetään keinonenän päässä oleva ”korkki” auki, jolloin lima/räkä pääsi nenästä ulos sen keskellä olevasta reiästä. Eipä mennyt nenä enää tukkoon, mutta… Räkä alkoi lentämään piiiiiiitkälle. Peten oikein kunnolla yskiessä, saattoi eritteet lentää useita metrejä keinonenän reiästä. Niinpä varustauduimme siitä lähtien isoilla pinoilla käsipyyhepapereita ja rättejä ja pyyhimme paikkoja Peten yskiessä… Noh, ehkä se oli vähän kiusallista, mutta parempi niin kuin nenä koko ajan tukossa.
Yskän ja jatkuvan liman tulon lisäksi hengityskanyyli aiheutti ajoittain Petelle tunteen, että henki ei kulje. Noina päivinä ”treenaamisesta” ei tullut mitään. Näitä henkeä ahdistavia päiviä oli muutaman kerran viikossa. Silloin vain levättiin ja toivottiin, että seuraava päivä olisi parempi. Syytä ei löytynyt siihen, miksi hengittäminen oli välillä hankalampaa. Mutta mietipä itse, että kurkkuusi ahdetaan putkilo, joka tököttää siinä 24/7 viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Miksi tarvittiin hengityskanyylia
Petelle laitettiin trakeostooma eli hengityskanyyli heinäkuussa KYS:n teholla, kun hänellä oli vaikeuksia hengittää itsenäisesti. Elokuun puolivälissä hänellä ei ollut enää hankaluutta hengittämisessä, mutta hengityskanyylia tarvittiin siinä olleen cuffin takia.
Cuffi on ilmalla täytettävä ”tyyny”, joka tukkii henkitorven kanyylin yläpuolelta. Cuffin tehtävä oli estää liman ja rään valuminen keuhkoihin. Mikäli keuhkoihin olisi päässyt sinne kuulumattomia aineita, olisivat ne aiheuttaneet keuhkokuumeen. Ja sitä me ei haluttu Petelle. Hengityskanyylia oli siis vain kestettävä, niin kauan kuin limaa ja räkää tuli.
Kuulimme, että liman tuli oli tällaisessa tilanteessa täysin normaalia. Keho reagoi sillä tavoin nielussa olleeseen vieraaseen esineeseen. Jossain vaiheessa liman tulo loppuisi, mitä oli vaikea elokuussa uskoa, sillä niin toivottamalta ja kurjalta tilanne välillä vaikutti.
**********************
Jk. Liman tulo loppui kuin loppuikin joskus lokakuun puolivälissä. Mutta eipä kanyylia silloinkaan saatu pois. Sen jälkeen ongelmaksi muodostui suuhun erittyvä sylki, jonka joutuminen keuhkoihin estettiin kanyylin cuffilla.
Pete oli saanut hengityskanyylin heinäkuun loppupuolella. Kanyyli painoi ja ahdisti häntä vielä elokuun puolivälissäkin. Hän sai monta kertaa päivässä pahoja yskän kohtauksia, jotka eivät ottaneet laantuakseen. Erityisesti poikamme Aapo pelkäsi noita kohtauksia. Hän hävisi vilkkaasti paikalta, kun isä aloitti yskimisen. Pahimpina yskimisajanjaksoina Aapoa oli työläs houkutella sairaalaan.
Hoitajat tekivät minkä voivat helpottaakseen Peten olotilaa ja yskää. Paljoa siinä ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Päivien myötä opimme, että veteen sekoitettu panacod annosteltuna suoraan mahaletkuun hillitsi yskänkohtauksia tehokkaimmin, vaikka ei niistä kokonaan pois päästy. Myös eräänlainen höyryhengitys lievitti kanyylin aiheuttamaa ärsytystä kurkussa.
Toinen äärimmäisen kiusallinen vaiva elokuussa oli jatkuva liman eritys kurkusta/nielusta. Hoitajat eivät millään pystyneet imulaitteella imemään limaa pois sitä mukaan kuin Peten keho sitä tuotti. Onneksi hän pystyi itse yskimään liman pois hengityskanyylin kautta. Hengityskanyylin päässä ollut keinonenä meni autuaasti tukkoon lukemattomia kertoja päivässä. Parhaimpina tai siis pahimpina päivinä keinonenä jouduttiin vaihtamaan kanyylin päähän ainakin kymmenen kertaa.
Jossain vaiheessa joku noheva hoitaja keksi, että jätetään keinonenän päässä oleva ”korkki” auki, jolloin lima/räkä pääsi nenästä ulos sen keskellä olevasta reiästä. Eipä mennyt nenä enää tukkoon, mutta… Räkä alkoi lentämään piiiiiiitkälle. Peten oikein kunnolla yskiessä, saattoi eritteet lentää useita metrejä keinonenän reiästä. Niinpä varustauduimme siitä lähtien isoilla pinoilla käsipyyhepapereita ja rättejä ja pyyhimme paikkoja Peten yskiessä… Noh, ehkä se oli vähän kiusallista, mutta parempi niin kuin nenä koko ajan tukossa.
Yskän ja jatkuvan liman tulon lisäksi hengityskanyyli aiheutti ajoittain Petelle tunteen, että henki ei kulje. Noina päivinä ”treenaamisesta” ei tullut mitään. Näitä henkeä ahdistavia päiviä oli muutaman kerran viikossa. Silloin vain levättiin ja toivottiin, että seuraava päivä olisi parempi. Syytä ei löytynyt siihen, miksi hengittäminen oli välillä hankalampaa. Mutta mietipä itse, että kurkkuusi ahdetaan putkilo, joka tököttää siinä 24/7 viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Miksi tarvittiin hengityskanyylia
Petelle laitettiin trakeostooma eli hengityskanyyli heinäkuussa KYS:n teholla, kun hänellä oli vaikeuksia hengittää itsenäisesti. Elokuun puolivälissä hänellä ei ollut enää hankaluutta hengittämisessä, mutta hengityskanyylia tarvittiin siinä olleen cuffin takia.
Cuffi on ilmalla täytettävä ”tyyny”, joka tukkii henkitorven kanyylin yläpuolelta. Cuffin tehtävä oli estää liman ja rään valuminen keuhkoihin. Mikäli keuhkoihin olisi päässyt sinne kuulumattomia aineita, olisivat ne aiheuttaneet keuhkokuumeen. Ja sitä me ei haluttu Petelle. Hengityskanyylia oli siis vain kestettävä, niin kauan kuin limaa ja räkää tuli.
Kuulimme, että liman tuli oli tällaisessa tilanteessa täysin normaalia. Keho reagoi sillä tavoin nielussa olleeseen vieraaseen esineeseen. Jossain vaiheessa liman tulo loppuisi, mitä oli vaikea elokuussa uskoa, sillä niin toivottamalta ja kurjalta tilanne välillä vaikutti.
**********************
Jk. Liman tulo loppui kuin loppuikin joskus lokakuun puolivälissä. Mutta eipä kanyylia silloinkaan saatu pois. Sen jälkeen ongelmaksi muodostui suuhun erittyvä sylki, jonka joutuminen keuhkoihin estettiin kanyylin cuffilla.
 |
| Ihana ystävämme Marjo tervehtii "kipissä" olevaa potilasta. Teksti julkaistu todellisuudessa 20.11.2018 |
Kommentit
Lähetä kommentti