Palataanpa elokuun alkuun. Pete makasi Mikkelin keskussairaalan neurologisella osastolla, eristyksessä VRE-sairaalabakteeriepäilyn takia. Hän ei kuullut, ei puhunut, ei pystynyt liikuttamaan jalkojaan, näki kaksoiskuvia, sai ruokansa nenämahaletkun kautta,….
Elokuun ensimmäisinä päivinä Pete tulehdusarvot olivat korkealla (korkeimmillaan 150). Pelkäsimme että elokuun toiselle viikolle sovittu sisäkorvaimplanttileikkaus siirtyy tulehdusten takia. Potilaan kunto kun piti oli stabiili operaatiossa.
Joka päivä jännitimme tulehdusarvotietoja, jotka tulivat puolenpäivän jälkeen. Viikonloppuna 4.-5.8. arvot viimein lähtivät laskuun. Sunnuntaina tulehdusarvo oli enää vain 33. Osaston lääkärin mukaan korvaoperaatiolle ei pitänyt olla estettä, mutta asian päättäisivät KYS:n korvalääkärit seuraavana päivänä. Luonnollisesti Pete odotti korvaoperaatiota erittäin, erittäin malttamattomana. Kuukausi täydellisessä hiljaisuudessa kaikkien muiden ”rajoitteiden” kanssa oli ollut raskas.
Maanantaina 6.8. saimme epätodellisen tiedon KYS:stä: Korvaoperaatio siirtyy ainakin kuukaudella! Operaatio ei ollutkaan tässä vaiheessa mahdollinen, koska Petellä oli kovakauluri. Sisäkorvaimplanttileikkauksessa potilaan pitää pystyä kääntämään päätään. Tämä ei ollut Petelle mahdollista kovakaulurin takia. Siksi leikkaus siirtyi vähintäänkin kuukaudella eteenpäin.
Olimme äimistyneitä, surullisia ja osittain myös vihaisia. Miksi tämä tieto tuli päivä ennen suunniteltua leikkausta. Eikö kukaan ollut aikaisemmin hoksannut, että potilaalla oli kaulanrangan murtuma ja siksi kovakauluri? Ilmeisesti tämä olennainen tieto oli jäänyt huomiotta. Ei se suuri ja mahtava KYS:kään siis erehtymätön ollut.
Tieto korvaoperaation siirtymisestä oli musertaa Peten. Hän oli asettanut leikkaukselle niin suuret odotukset. Mutta minkäs teit. Onneksi edistymistä tapahtui samaan aikaan muissa asioissa.
Peten jalkoihin oli palannut tunto elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ja päivä pari sen jälkeen hän pystyi nostamaan jalkojaan muutaman sentin sängystä ylös! Ette usko miten iloitsimme noista parista sentistä. Pete pääsi myös pois lisähapesta ja hengitti hyvin trakea-/hengityskanyylin avulla. Myös hänen rintakehässään olleet anturit (ekg-seuranta) poistettiin, koska hänen tilansa oli jo sen verran vakaa.
Elokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla saatiin myös VRE-bakteeritulokset Helsingistä. Ne olivat negatiiviset eli Pete ei ollut sairaalabakteerin kantaja. Eristys voitiin purkaa. Tämä oli sairaalamaailmassa iso asia. Eristyksen purku helpotti hoitajien ja fysioterapeuttien työtä huomattavasti.
Toipumisen ja kuntoutumisen näkökulmasta isoin asia oli kuitenkin se, että Pete alkoi treenata istumista. Ensimmäisenä treenipäivänä hän istui noin minuutin sängyn laidalla. Meidän terveiden on vaikea käsittää, että miten kuukauden sängyssä maannut ihminen ei pysty enää istumaan. Pystyssä oleminen, vaikka vain istuen, aiheutti Petelle suunnatonta huimausta ja pääkipua. Hoitajat kertoivat, että pystyssä olemista on vain paikko alkaa sietämään pienissä erissä. Muuten ei ikinä pääsisi sängyn pohjalta pois. Kolmantena harjoituspäivänä Pete istui jo 5 minuuttia!
Pystyssä olemista harjoiteltiin myös niin sanotulla kippi-laitteella. Siinä potilas sidotaan ikään kuin sänkyyn, joka nostetaankin sitten ylös. Ensimmäinen kerta kipissä tuntui Petestä aivan kamalalta. Hän pyysi fyssarilta voisiko pystyssä olemista harjoitella vain istuen. Fyssarin mukaan ei. Kipin etuna oli se, että siinä saatiin painetta myös jaloille, mikä oli hyvin tärkeää sänkypotilaalle.
Voisi sanoa, että tässä vaiheessa kuntoutuminen oli lähtenyt hyvin käyntiin. Vihdoin ja viimein.
 |
Tytär ja isä <3 |
Teksti julkaistu todellisuudessa 10.11.2018
Kommentit
Lähetä kommentti